Oppikirja-arvio: Kyrilliset kirjaimet kahdessa venäjä vieraana kielenä -oppimateriaalissa

Meija Meuronen

[Teksti liittyy Näkökulmia oppimateriaaleihin-sarjaan. Lue esittely.]


Tässä arvioissani vertaan kahta venäjän oppikirjaa toisiinsa ja tarkastelen niiden tapaa esittää ja harjoittaa kyrillisiä kirjaimia, jotka ovat venäjä vieraana kielenä opetuksessa usein ensimmäinen asia, joka opetellaan. Käytän arvioissani 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun suosituimman Otavan venäjän kielen oppikirjasarjan Saljut! (Nikiforow, Keränen, Alikov, 1997) ensimmäistä osaa ja vertaan sitä Finnlecturan uusimman venäjän oppikirjasarjan Kafe Piterin (Alestalo, 2011) ensimmäiseen osaan. Molempia oppikirjoja käytetään edelleen. Tutkimuskysymyksiäni ovat seuraavat: Kenelle oppikirjat on tarkoitettu? Millaisia ovat oppikirjojen kieli- ja oppimiskäsitykset? Millä tavoin kyrilliset kirjaimet on jaoteltu oppikirjassa? Esim. monessa osassa ja millaisessa järjestyksessä kirjaimet ovat? Millaisia harjoituksia kirjainten opetteluun liittyy? Millaisia ovat oppijan ja opettajan roolit Entä miten kaunokirjoituksen rooli on muuttunut?

Molemmat kirjasarjat on selkeästi suunnattu lukioon ja aikuisopetukseen aiheidensa perusteella, vaikka Kafe Piter mainitseekin vain sijoittumisesta Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikolle A1. Esimerkiksi henkilöhahmojen ikä paljastaa, ettei Kafe Piter kuitenkaan aivan ala-asteelle tai välttämättä edes yläasteelle sovellu. Kirjasarjan henkilöt ovat korkeakouluopiskelijoita. Saljut!-kirjan henkilöhahmot ovat puolestaan keski-ikäisiä, joten oppikirjan käyttäminen lukioissa (jota kuitenkin tapahtuu edelleen) voi olla oppijoiden motivoinnin kannalta kyseenalaista, sillä tähän ikäluokkaan kuuluvat elämäntilanteet ja asiat voivat olla kaukana lukiolaisten omasta elämästä.

Saljut! –oppimateriaalista ja sarjan opettajan oppaasta löytyy vain vähän tietoa kirjan tekoprosessista ja taustalla olevista ajatuksista. Kuitenkin, sekä Kirjeessä opiskelijalle että opettajan oppaassa, korostetaan toiston, kuuntelun ja drillaamisen merkitystä. Opettajan asema on olennainen oppimisen kannalta nimenomaan virheiden korjaajana ja oppijoiden tarkkana ohjaajana. Tästä päätellen kirjan oppimiskäsityksenä voidaan pitää behavioristista suuntausta. Behaviorismiksi kutsutaan sitä psykologista suuntausta, jonka mukaan ihminen oppii lähinnä matkimalla ja saamalla palkkioita ja rangaistuksia. Näin ollen kolmas osapuoli (kouluissa yleensä opettaja) voi vaikuttaa ja jopa muuttaa oppijoiden käyttäytymistä sekä oppimista. Kielessä oikea muoto tavoitetaan toistamalla sitä lukemattomia kertoja. Behaviorismi näkee kielen joukkona sovittuja tapoja, jotka voidaan omaksua sopivissa olosuhteissa. Nykykäsityksen mukaan kielen oppiminen on paljon monimutkaisempi ja yksilöllisempi prosessi. Behaviorismilla on kuitenkin pitkät jäljet ja ne vaikuttavat kielenopetukseen yhä tänäkin päivänä voimakkaasti.

Kafe Piter-oppikirjan opettajan oppaassa ei ole kirjoitettu auki mitään oppikirjan taustoihin liittyviä seikkoja. Oppikirjan oppimis- ja kielikäsitys täytyi siis päätellä pelkästään Käyttäjälle-osion sekä tehtävien perusteella. Molemmista jää kuitenkin suhteellisen selkeä mielikuva kommunikatiivisuutta korostavasta suunnasta. Kommunikatiivisuudessa oppimiskäsityksessä korostetaan (tässä tapauksessa) kielen oppimista aidoissa puhetilanteissa ja niiden kautta. Kieli nähdään välineenä, jonka avulla kommunikaatio tapahtuu ihmisten välillä. Mielestäni tämä toteutuu hyvin tehtävissä heti alusta alkaen, vaikka perinteistä toistoa ja kuunteluakin esiintyy.

Ensin Saljut!-oppikirja listaa kaikki kirjaimet tekstattuna ja kaunokirjoituksella sekä niiden lausumisohjeet ja suomenkielen mukaiset merkinnät.  Sitten kirja jaottelee kyrilliset kirjaimet kahdeksaan osaan ja käsittelee sen jälkeen vielä muutamien kirjainten ääntämiseen liittyviä erityispiirteitä vielä kahdessa osassa. Lisäksi ennen kirjainten jakamista esitellään kirjainten kehittämisen historiaa ja loppuun on vielä varattu yksi osio erityisesti kaunokirjoitusta varten. Yhteensä kirjaimia käsitellään harjoituksineen 15 sivulla 13 eri osassa. Kirjaimia käsittelevät osuudet on nimetty seuraavasti:

  • Venäjän kielen aakkoset (kirjainlista)
  • Venäjän aakkoset (historia)
  1. Tunnistat ja osut oikeaan (6 kirjainta, jotka ovat kirjoitusasultaan lähes täysin latinalaisten (suomalaisten) kirjainten näköisiä: КОМЕТА)
  2. Tunnistat, mutta yllätyt (6 kirjainta, jotka ovat samannäköisiä, kuin latinalaiset, mutta ovatkin eri kirjaimia: В, Н, Р, С, У, Х)
  3. Veljekset kuin ilvekset (П ja Л-kirjaimet, jotka sekaantuvat helposti)
  4. Kolme iitä innokasta (venäjän ”kolme iitä”: И, Й ja Ы)
  5. Ihmejoukko kerrassaan (5 kirjainta, jotka eroavat kirjoitusasultaan huomattavasti latinalaisista vastineistaan: Б, Д, Г, Ф ja Э)
  6. Sihinät ja suhinat (venäjän 7 eri s-kirjainta, joista kaikki muistuttavat kuitenkin ääntämiseltään jotain suomalaista vastinetta, vaikka ne kirjoitetaankin eri tavalla С, З, Ц, Ш, Ж, Ч ja Щ)
  7. Neljä j-alkuista vokaalia (venäjän ”erikoisuudet” Е, Ё, Ю ja Я)
  8. Pehmeä ja kova merkki (ääntämykseen vaikuttavat ь ja ъ eli pehmennys- ja kovennus merkit)
  9. Liudentuvien joukko (jotkin pehmentävät vokaalit sekä pehmennys ja kovennus merkit vaikuttavat konsonanttien ääntämykseen)
  10. Soinnilliset ja soinnittomat konsonanttiparit (soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erot ja lisää ääntämisohjeita)
  • Kaunokirjoitus.

Kafe Piter –oppikirja listaa myös aluksi kaikki kirjaimet, mutta, verrattuna Saljut!-kirjaan, listasta ei löydy kaunokirjoitusaakkosia. Lisäksi jokaisesta kirjaimesta on annettu sana (lukuun ottamatta pehmennys- ja kovennusmerkkejä, jotka eivät voi koskaan aloittaa sanaa, joten niiden esimerkkisanana on sana, jossa merkki esiintyy) sekä sen ääntämisohje ja suomennos. Kirjaimet on jaoteltu aivan toisella tapaa kuin Saljut!-kirjassa. Ne on jaettu kolmeen varsinaiseen kappaleeseen alkaen tutuimmista kirjaimista päättyen hankalimpiin, vain venäjän kielelle ominaisiin kirjaimiin. Kappaleissa ei vielä ole varsinaisia oppikirjatekstejä, mutta harjoituksissa on runsaasti sanastoa alusta alkaen. Kaikkiin kappaleisiin kuuluu lisäksi ääntämisohjeita ja –harjoituksia muiden harjoitusten rinnalla sekä sanasto ja kaunokirjainten esittely kappaleen lopussa. Ensimmäisen kappaleen lopussa esitellään myös kyrillisten kirjainten lyhyt historiikki. Yhteensä kirjainosuuteen on käytetty 27 sivua kuvineen ja sanastoineen. Kirjaimet on jaoteltu kolmeen teemakappaleeseen seuraavasti:

  1. Tусовка eli Juhlat (Kirjaimet: А, В, Е, И, К, М, Н, О, П, Р, С, Т, У ja Э)
  2. Извините, где метро? Eli anteeksi, missä metro on? (Kirjaimet: Б, Г, Д, Ж, З, Й, Л, Ф, Х, Ц, Ш ja Ы)
  3. В кафе «Питер» eli Piter-kahvilassa (Kirjaimet: Ч, Щ, Ё, Ю, Я, ь ja ъ).

Kirjat jaottelevat kirjaimet siis eripituisiin paloihin. Voidaan miettiä, kumpi tapa on oppijan kannalta parempi tapa. Onko kirjaimet helpompi omaksua pienemmissä osissa ja vähemmällä määrällä tehtäviä vai suuremmissa osissa runsaampien ja monipuolisempien harjoitusten avulla? Kummassakaan kirjassa ei myöskään käytetä aikaa kirjainten varsinaiseen hahmottamiseen esimerkiksi piirtely- tai kehollistamisharjoitusten avulla (jossa kirjaimet muodostetaan omalla keholla yksilö-, pari- tai ryhmätyönä).

Saljut!-oppikirjan harjoitukset kirjainten tarkastelussa jättävät oppijan melko passiivisen vastaanottajan rooliin. Tehtävätyyppeinä toistuvat koko osion ajan samantyyppiset harjoitteet: kuuntelua, toistoa ja jäljentämistä. Eräs mainitsemisen arvoinen tehtävätyyppi on venäjän kielen opetuksessa erittäin tyypillinen erityisesti eri s-kirjaimia harjoittava tehtävä, jossa kuullun perusteella lisätään sanaan s-kirjain (esim. lisää kuulemasi s-kirjain: _амовар, _ебра jne.). Tehtävissä käytetään alusta asti kaunokirjoitusta ja se vaikuttaa olevan oletuksena oppijoiden omissa ”tuotoksissa”, jotka aluksi siis ovat mallin mukaan kopioituja sanoja. Tehtävät eivät myöskään vaatineet päättelykykyä, vaan oppijan tehtäväksi jäi ainoastaan toistaa tai mallintaa papukaijana puhuttu tai kirjoitettu teksti.  Oppikirjan alussa olevassa kirjeessä opiskelijalle jopa todetaan ensinnä itsenäisen opiskelun merkitys, mutta tarkemmista harjoituksista mainitaan vain omasta äänitteestä (jonka hankkiminen on tietysti vapaaehtoista, mutta suotavaa) kuuntelu ja toisto sekä sanojen ja lauseiden siirtäminen paperille. Tämä jättää heti raskaan jäljen opiskeluun: on tehtävä lujasti töitä itsekseen kotona, toistettava ja toistettava, jotta saavuttaisi hyvät tulokset. Keskusteluharjoituksista ei puhuta mitään oppikirjan esittelyteksteissä, eikä niitä myöskään kirjaimiin liittyvistä tehtävistä löydy. Myöskään kinesteettisesti tai taktiilisesti suuntautuneita oppijoita ei ole juuri otettu huomioon. Kieli nähdään yksinäisen puurtamisen tuloksena kommunikoinnin sijaan.

Kafe Piterin harjoituksista löytyy jonkin verran samoja aineksia kuin Saljut!-kirjankin tehtävistä eli toistoa, kuuntelua ja kuullun kirjaamista. Kuitenkin aktiivisilla ja suullisilla tehtävillä on selvästi suurempi rooli. Kaikista kappaleista löytyy paljon päättelykykyä vaativia tehtäviä (esim. yhdistä venäläinen ja samaa tarkoittava suomalainen sana) sekä keskusteluharjoituksia. Kinesteettisesti suuntautuneita tehtäviä ei joukosta kuitenkaan löydy. Kokonaisuudessaan tehtävien määräkin oli melko pieni, kun kyseessä on kuitenkin monelle lähes täysin uusi kirjoitusjärjestelmä. Jäin kaipaamaan myös tässä kirjassa nimenomaan kirjainten hahmottamiseen liittyviä tehtäviä.

Saljut!-kirjan kirjeessä opiskelijalle sekä Kafe Piterin osiossa ”Käyttäjälle” ennustetaan kirjainten tulevan tutuiksi nopeasti. Voidaankin huomata, ettei kirjainten osuus kummassakaan kirjassa ole lopultakaan kovin laaja (Saljutissa 15 sivua ja Kafe Piterissä 27 sivua kuvineen). Omasta kokemuksestani opettajana voin sanoa, että kirjainten opettelu on yksi haastavimmista vaiheista venäjän alkeiden opettelussa aikuisena. Siksi on tärkeää, että puhumista perusfraaseilla harjoitellaan alusta lähtien. Näin oppija ei heti lannistu, vaikka kirjaimet tuntuisivat hankalilta, kun kuitenkin osaa jo käyttää eli puhua kieltä. Kirjainharjoitteluun kuuluu kuitenkin paljon aikaa eikä riitä, että kotitehtäväksi antaa kirjainlistan opettelun ulkoa. Erityisesti toiminnalliset ja visuaaliset harjoitteet auttavat niiden hallinnassa ja hahmottamisessa. Omassa opetuksessani olen käyttänyt esimerkiksi kirjainten kehollistamista, muistipelejä sekä aakkossanojen ja kuvien yhdistelyä. Tämä toiminnallisen tekemisen elementti puuttuu auttamatta molemmista oppikirjoista, vaikka oppimistyyleistä onkin puhuttu kasvatustieteen kentällä jo pitkään. Voidaan todeta, että molemmat kirjat antavat oikeastaan vain rungon sille, mitä pitäisi käydä läpi ja mihin opettaja voi täydentää havainnollisia, suullisia ja toiminnallisia harjoitteita, jotta toistoa tulisi riittävästi eri aistikanavia käyttäen ja oppijaa aktivoiden. Voidaan myös kysyä, miksi kirjat alkavat suoraan kirjainten opettelusta eivätkä esimerkiksi suullisilla harjoitteilla, joissa ei välttämättä vielä tarvitse osata kirjaimia? Esimerkiksi suomea opettelevat kirjoitustaidottomat aikuiset lähtevät aluksi liikkeelle jostain muusta kuin kirjoitetusta kielestä. Tällaiset harjoitteet jäävät Saljut! ja Kafe Piter–oppikirjoissa kokonaan opettajan vastuulle.

Opettajan rooli jää vertailemissani oppikirjoissa hiukan erilaiseksi. Saljut!-kirjassa kaivataan selkeästi paljon ohjausta opettajan taholta sekä lisää suullista harjoittelua ja omaa tuottamista, joihin tarvitaan lisäohjeita opettajalta. Saljutissa opettaja on ylin auktoriteetti, joka ohjaa oppijoiden käyttäytymistä. Tällaisenaan tehtävät jättävät oppijalle mielestäni paljon kysymyksiä ja melko puutteellisen sanavaraston. Ilman äänitettä tai opettajan tukea on ääntämistä mahdotonta kehittää, sillä lausumisohjeita IPA-kirjoituksena oli hyvin niukasti. Mielestäni Kafe Piter-kirjassa opettajan tehtävänä on ohjata ja rohkaista suulliseen harjoitteluun kirjan tehtävien (sekä lisätehtävien) avulla. Erona on, että opettajan rooli ohjaajana nähdään väljempänä kuin Saljut!-oppikirjassa ja hän on enemmän taustatukena, kuin aktiivisena osana prosessia. Kafe Piterissä oppijoita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja heille annetaan enemmän vapautta toimia omien tarpeidensa ja oppimistyyliensä kautta.

Kaunokirjoitus on tässäkin arvioissa mainitsemisen arvoinen seikka, sillä sen opettamisella on venäjän oppitunneilla Suomessa pitkät perinteet. Venäjällä käytetään nykyäänkin paljon käsin kirjoitettuja viestejä ja muita lyhyitä tekstejä, ja ne on kaikki kirjoitettu kaunolla. Toki tietokoneella kirjoitetut viestit ja tekstauskirjaimet yleistyvät koko ajan Venäjällä, varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Suomessa venäjän oppijoita on vielä ainakin 2000-luvun alkupuolelle asti vaadittu kaunokirjoituksen käyttämistä esimerkiksi kotiaineissa ja muissa tehtävissä juuri sen takia, että sitä käytetään niin paljon Venäjällä. Omassa opetusharjoittelussani sain todeta, että tämäkin asia on muuttumassa: oppijoilta vaaditaan vain kaunokirjoituksen ymmärtämistä, ei enää omaa tuottamista. Tämä seikka oli huomattavissa myös vertailemissani oppimateriaaleissa, jossa Saljut!-kirjassa kaunokirjoitus oli läsnä alusta asti vaatimuksena kun taas Kafe Piterissä vain ikään kuin sivuhuomautuksena ”harjoittele kaunokirjoitusta” sen syvemmittä ohjeitta tai mallinnusharjoituksitta. Saljutissa kaunokirjoitukselle on omistettu kokonaan oma osionsa kirjainten esittelyssä (noin 1,5 sivua), joissa neuvotaan koukkujen ja viivojen paikat lähes yhtä tarkasti kuin ekaluokkalaiset opettelevat suomalaista kaunokirjoitusta äidinkielen tunnilla. Kaunokirjoituksen opettamisen hiipuminen Suomessa on mielenkiintoinen ilmiö, sillä Venäjällä tätä kirjoitusmuotoa käytetään ylivoimaisesti eniten käsin kirjoitetuissa viesteissä, vaikka tietokoneella tuotettujen viestien määrä onkin kasvanut viime vuosien kuluessa.

Kafe Piter ja Saljut!-oppikirjat perustuvat selkeästi erilaiseen oppimis- ja kielikäsityksiin ja niiden jättämä rooli oppijalle on erilainen. Saljut!-kirja tekee oppijasta melko passiivisen vastaanottajan, joka kuuntelee, toistaa ja kopioi mallin mukaan. Kafe Piter -kirja ottaa oppijan huomioon aktiivisena osallistujana ja käyttää paljon suullisia harjoitteita. Kirjojen erot voivat johtua yksinkertaisesti ajan ja käsitysten muuttumisesta. Kuitenkaan Saljutissa tai Kafe Piter-kirjassa ei ole otettu huomioon toiminnallisesti oppivia oppijoita tai käytetty paljoa palstatilaa kirjainten hahmottamisen harjoitteluun. Oppikirjoista näkyy selvästi, että kirjainten oppiminen nähdään välttämättömänä perustana oppimiselle, mutta niiden ajatellaan tulevan opituksi ikään kuin sivutuotteena ”perusoppimisessa”. Opettajan rooliksi molemmissa oppikirjoissa jää selkeä ohjaus, lisäharjoitusten teettäminen kaikilla aistikanavilla sekä ääntämisen tukeminen. Kuitenkin Saljutissa opettajalla on ylin auktoriteettiasema ja Kafe Piterissä oppijoilla on enemmän vapautta toimia ja heidän yksilölliset kokemuksensa otetaan paremmin huomioon. Avoimeksi kysymykseksi jää, onko kirjainten oppiminen todella se ensimmäinen asia, jota ilman ei voi oppia tai osata kieltä. Voisiko kieltä oppia jotenkin myös ilman kirjaimia, esimerkiksi täysin suullisten/vain kuultuun perustuvien harjoitteiden kautta ennen kuin kirjaimet on opittu?

LÄHTEET

Nikiforow, Keränen, Alikov 1997: Saljut! Venäjän alkeiskurssi 1. Otava. Keuruu.

Alestalo 2011: Kafe Piter 1. Venäjää taitotasolle A1. Finnlectura. Helsinki.