Oppikirja-arvio: Sisu. Suomea toisena kielenä 7.

Sirkku Lesonen

[Teksti liittyy Näkökulmia oppimateriaaleihin-sarjaan. Lue esittely.]


Sisu-kirja on tarkoitettu yläkoululaisille S2-oppijoille. Tekijöiden mukaan kirjaa voi käyttää S2-tunneilla tai vaihtoehtoisesti S2-oppija voi käyttää kirjaa äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla muun materiaalin rinnalla. Kirjan kohderyhmän oppijoiden kielitaidon täytyy olla jo melko edistynyttä (ainakin B-tasolla), sillä tekstit ja tehtävät ovat melko haastavia. Esipuheessa tekijät toteavatkin lukijan kielitaidon olevan ”todennäköisesti erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan samanlainen kuin äidinkieleltään suomalaisten luokkatoveriesi”. S2-oppijan erityinen asema otetaan kirjassa huomioon esimerkiksi siten, että kirjassa ohjeistetaan käyttämään muun muassa sanakirjaa sekä keräämään sanoja ja pitämään sanapäiväkirjaa uusien sanojen oppimiseksi. Tehtävä saatetaan myös kehottaa tekemään suomea äidinkielenään puhuvan luokkatoverin kanssa. Lisäksi kirjassa tulee esille oppijoiden taustojen monikulttuurisuus. Tehtävänä saattaa olla esimerkiksi omaan kulttuuripiiriin kuuluvan kirjailijan esitteleminen tai oman äidinkielen aseman tutkimista ja esittelyä.

Kirjan taustalla vaikuttavaa kielikäsitystä ei mainita eksplisiittisesti missään. Esipuheessa tekijät kuitenkin toteavat: ”Kun puhut tai kirjoitat, pääasia on, että sinua ymmärretään, ei se, kuinka virheetöntä kielesi on.”. Tämä viittaa siihen, että kirjan taustalla vaikuttavat kommunikatiivinen ja funktionaalinen kielikäsitys. Kommunikatiivisuudessa vuorovaikutuksessa ymmärretyksi tuleminen nousee keskiöön. Funktionaalisessa kielikäsityksessä puolestaan kielen muotojen oppimisen katsotaan palvelevan merkitysten ilmaisua. (Aalto ym. 2009).

Kirjan tehtävät ja kieliopin esittely eivät kuitenkaan vaikuta pohjautuvan kommunikatiivisuuteen ja käyttöpohjaisuuteen. Tehtävissä täytyy esimerkiksi täydentää taulukko sanojen oikeilla muodoilla, muuttaa sana perusmuodosta haluttuun muotoon tai muuttaa lause kielteiseksi. Tällaisissa tehtävissä kielenkäyttö ei muistuta arjen autenttisten vuorovaikutustilanteiden kielenkäyttöä. Taulukoissa ja irrallisissa lauseissa muodot ovat irrallaan konteksteistaan ja useissa tehtävissä kieltä prosessoidaan yksin. Kuten Suni (2008: 205) toteaa, yksilökeskeinen prosessointi saattaa johtaa siihen, että ”kieltä opetetaan vuorovaikutusta varten eikä sen kautta”.

Kirjassa on myös tehtäviä, joissa sanat liitetään hieman laajempiin konteksteihin, kuten lauseisiin. Useat tällaisetkin tehtävät ovat kuitenkin yksin suoritettavia (”Kirjoita lauseita, joissa taivutat nomineja oikein.”). Kirjasta löytyy myös vuorovaikutusta vaativa tehtäviä.  Esimerkiksi ”en ole koskaan” -pelissä täytyy ryhmässä kertoa asioista, joita ei ole koskaan tehnyt (perfektin harjoittelu), etsiä yhdessä esimerkiksi Selkouutisista passiivimuotoja ja paikallissijoja ja kertoa omaan kulttuuriin liittyvistä juhlista (passiivin harjoittelu). Nämä tehtävät ohjaavat oppimaan kieltä nimenomaan vuorovaikutuksen kautta muiden oppijoiden kanssa. Kirja kannustaa kuitenkin suurelta osin oppimaan kieltä yksin kielioppitehtävien parissa. Erilaisia kieliyhteisön affordansseja ei kannusteta paljonkaan käyttämään. Affordanssit tarkoittavat sitä kieliympäristön kielellistä ja toiminnallista tarjontaa, jota oppija havaitsee ja käyttää  kielenoppimisen apuna (Aalto ym. 2009).  Etenkin toisen kielen oppimisessa affordansseja voisi hyödyntää oppimisen resurssina.

Kirjan kohderyhmän kielitaidon taso on melko korkea. Esimerkiksi passiivin muodostamisen opettaminen lähtee siitä ajatuksesta, että oppija on jo runsaan syötöksen takia oppinut passiivin puhekielessä. Kirja opastaa, miten kirjoitettu kieli eroaa puhutusta, eikä passiivin muodostusta tarvitse opettaa alusta alkaen. Passiivin rakenneanalyysi ei kuitenkaan lähde oppijan omista havainnoista, vaan passiivimuodot on annettu valmiina taulukoissa. Sama linja jatkuu useiden kielioppiasioiden kohdalla: oppija on passiivisessa vastaanottajan roolissa, sillä säännöt on annettu valmiina. Kielen funktioiden ymmärtämistä auttaisi, jos oppijalle annettaisiin mahdollisuus kielen havainnointiin luonnollisissa konteksteissaan ja luotettaisiin oppijan kykyyn huomata säännönmukaisuuksia ja tehdä yleistyksiä (Aalto, Mustonen, Tukia 2009). Näin oppija voisi itse muodostaa sääntöjä sen sijaan, että ne annettaisiin hänelle valmiina. Joissakin kirjan tehtävissä oppija ottaakin aktiivisemman roolin. Oppijan täytyy esimerkiksi muodostaa genetiivimuoto ja tämän jälkeen havainnoida, mikä kirjain katoaa ja mikä tulee sen paikalle.

Sisu-kirja esittelee suomen kielioppia kattavasti ja joillekin oppijoille sääntöjen antaminen valmiina voi olla hyvä keino oppimisen tukemiseen. Muotojen opettaminen merkitysten ilmaisijana jää kuitenkin kirjassa vähälle huomiolle. Muotoja tunnutaan opettavan muotojen vuoksi, ei sen takia, että niillä on jokin tehtävä. Esimerkiksi sanaluokkien ryhmittelyn perusteena pidetään nimenomaan sitä, miten sanat taipuvat. Ajatus siitä, että verbi tunnistaa siitä, millä tavoin se taipuu, on melko kaukana kielenkäytöstä arjen vuorovaikutuksessa.

LÄHTEET

Arvioitu kirja: Susanna Huhta, Sanna Voipio: Sisu. Suomea toisena kielenä 7. Tammi, Vammala 2004.

Eija Aalto, Sanna Mustonen, Kaisa Tukia: Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Virittäjä 3/2009.

Minna Suni: Toista kieltä vuorovaikutuksessa. Kielellisten resurssien jakaminen toisen kielen omaksumisen alkuvaiheessa. 2008. Jyväskylä Studies in Humanities 94.