Oppikirja-arvio: Uusinta uutta englannin kielen opetukseen. Spotlight 8. Sights and sounds textbook ja workbook
[Teksti liittyy Näkökulmia oppimateriaaleihin-sarjaan. Lue esittely.]
SanomaPron julkaisema Spotlight-oppimateriaali (esittely SanomaPron sivuilla) on uunituore englannin kielen oppimateriaali yläasteelle: 7-luokan materiaali on julkaistu vuonna 2009, 8-luokan vuonna 2012 ja 9-luokan 2011. Kunkin vuosiluokan Spotlight sisältää teksti- ja työkirjan lisäksi verkkomateriaalia sekä oppilaalle että opettajalle. Opettajalle on myös koepankki, josta hän voi toteuttaa omat kokeet sekä opettajan opas.
Spotlight 7 ja 9 -kirjat on jaettu kuuteen ja Spotlight 8 yhdeksään opiskelujaksoon (Unit). Jokainen jakso muodostaa oman kokonaisuuden, joka sisältää aina samankaltaisena toistuvat osiot: ”Log on”, A-teksti, ”Chat”, ”Grammar talk”, kuuntelu, B-tekstit. Jakso päättyy maantuntemusta ja kulttuuritietoa lisääviin infoteksteihin. Lähes kaikkiin jakson osioihin sisältyy tekstikirjassa parikeskusteluharjoituksia sekä työkirjan harjoituksia. Käytännön opetustilanteessa hypitään siis edestakaisin teksti- ja työkirjan välillä kun tiettyä osiota käsitellään.
Jakson aloittava orientoiva osuus, ”Log on”, tutustuttaa oppilaat aihepiiriin ja sanastoon sarjakuvan, lyhyiden kuunteluiden, paritehtävien tms. avulla. Tämän jälkeen tulee jakson tärkein- eli A-teksti. Tekstin ymmärtämiseen tähtäävät sekä tekstikirjan parityöskentelytehtävät, jotka sisältävät kysymyksiä tekstistä että työkirjan pääasiassa itsenäisesti tehtävät kirjalliset tehtävät. ”Chat”-aukeaman tehtävien avulla oppilaat harjoittelevat viestintää parin kanssa valmiiden lauseiden tai sanaryppäiden avulla. Tämä voi sisältää esimerkiksi tutustumis- tai tervehdysfraaseja, epäröinnin, kannustamisen tai mielipiteen ilmaisemista sekä tien kysymisessä tai lentokentällä asioitaessa tarvittavia fraaseja. ”Grammar talk”-osion avulla oppilaat orientoituvat jakson kielioppiasiaan jälleen parin kanssa keskustellen. Työkirjassa on sitten kieliopin teoria ja kirjalliset tehtävät. Jakso jatkuu kuuntelutehtävillä, joihin kuuluvattekstikirjan orientaatiosivu ja työkirjan tehtävät, sekä jakson B-teksteillä ja niihin liittyvillä harjoituksilla.
Tekstikirjan lopussa on ”Read more”-tekstejä, reference-osio, kielioppi ja sanastot. Read more –tekstit ovat autenttisia tekstejä, joita käytettäneen ylöspäin eriyttämisessä. Reference-osio sisältää ääntämisohjeita, aakkoset, prepositioita, ajanilmauksia, epäsäännöllisiä verbejä, lukusanoja jne. Kielioppi on suppea ja ylimalkainen esitys niistä kielioppiasioista, joita kirjassa käsitellään, työkirjan teoriasivut ovat tarkempia. Kirjan takana oleva sanasto on kaksisuuntainen:englanti-suomi ja suomi-englanti. Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan sanastot sisältävät pääosin myös edellisten tasojen sanastot, mutta osa on jätetty pois: jäävätkö esimerkiksi sanat aboriginal, back yard ja ceremony kerrasta päähän 7-luokkalaiselle, vai eikö niitä lueta ydinsanastoksi, joka pitäisi hallita myöhemmin?
Kirjan tekijät eivät kerro omista kieli- tai oppimiskäsityksistään oppimateriaalissa eikä näistä löydy tietoa myöskään SanomaPron nettisivuilta oppimateriaalin esittelystä. Tekijöiden oppimiskäsitystä voi kyllä arvioida tehtävien ja opiskelijalle annettavien opiskeluvihjeiden perusteella. Tekstikirjan etukannen vinkeistä voi päätellä, että tekijät korostavat yhdessä oppimista, ahkeran harjoittelun merkitystä sekä painottavat, että kieltä opitaan eri tavoin myös luokkahuoneen ulkopuolella. Hämmentävää kyllä yhdessä oppimisen esimerkiksi annetaan ääneen luku ja sanojen kysely kaverilta eli varsinaisesta tiedon konstruoinnista yhdessä ei voida puhua.
Oppimateriaalin tehtävissä etsitään tietä kielen kommunikatiivisuuteen ja sosiaalisuuteen: tekstikirjassa on runsaasti parin kanssa puhumista: esim. A-tekstin ymmärtämiseksi parilta kysellään kysymyksiä ja ”Chat” ja ”Grammar” –aukeamien toiminnallinen ja funktionaalinen lähestymistapa tarjoaa oppijalle mahdollisuuden harjoitella kommunikointia valmiiden lauseiden avulla. Erityisesti ”Chat”-aukeama simuloi todellisuutta vastaavia kielenkäyttötilanteita ja edesauttaa oletettavasti heikompien tai epävarmojen oppilaiden puheen tuottamista, mutta ei edellytä opiskelijalta omaa spontaania tuottamista kuten eivät juuri kirjan muutkaan suulliset tehtävät. Esim. Spotlight 8 kirjan jaksossa neljä (U4) on 15 parin kanssa tehtävää suullista tehtävää. Näistä kolme sisältää merkitystä välittävää kommunikaatiota eli niissä on kysymyksiä, joihin pari vastaa aidosti. (Spotlight 9, jakso 4 vastaavat luvut: 19/5). Tehtävien tavoite vaikuttaakin olevan mallien antaminen ja niiden avulla harjoitteleminen eikä autenttisten tilanteiden spontaaniin dialogiin pyrkiminen.
Tekstikirjan kommunikatiivisuuspyrkimys luo voimakkaan kontrastin työkirjan tehtäville, jotka ovat lähes kaikki oppilaan kirjalliseen ja melko mekaaniseen yksilötuotokseen perustuvia. Tehtävinä on perinteisiä aukko- ja käännöstehtäviä, lauseiden täydennystä, oikein/väärin väittämiä ja sanaristikoita. Työkirjan suulliset harjoitteet ovat yleensä joko sanojen tai lauseiden toistamista kuunnellun perusteella tai paritehtäviä, joissa useimmissa käännetään kirjan tekstiä englanniksi ja pari tarkistaa, että se menee oikein. Jos opettaja haluaa kannustaa oppilaita vapaaseen puheen tai tekstin tuottamiseen, on hänen käytettävä lisämateriaalia. Olisi mielenkiintoista kuulla tekijöiden perusteluja, miksi kielen vapaampaa tuottamista (puhuen tai kirjoittaen) on toteutettu lähinnä vain ns. Plus-tehtäviin ja niissäkin pääasiassa irrallisina lauseina. Onko taustalla ajatus, että yläasteikäisiltä ei vielä odoteta puheen ja tekstin vapaata tuottamista tai aitoja vuorovaikutustaitoja; heiltä ei voi niitä vielä edellyttää ja siksi heillä on turha siihen harjoittavia tehtäviä kaikilla teettää? Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti peruskoulun päättävien taitotaso tulisi puheen ja tekstin tuottamisen osa-alueilla olla A2.2 eli välittömän sosiaalisen kanssakäymisen perustarpeet täyttävä ja lyhyeen kerrontaan pystyvä. Ilman harjoittelua lyhyidenkään keskustelujen käyminen ei kuitenkaan todennäköisesti onnistu.
Kieliopin esittäminen ja harjoittelu tehtäväkirjassa etenee perinteisen EHT: esitä, harjoittele, tuota – prosessin mukaan. Ensin on sivun kokoinen kieliopin teoria eli faktalaatikko jossa esitetään kielioppiaines useimmiten irrallisten esimerkkilauseiden avulla. Lauseet on suomennettu, ja niiden alle on lyhyesti kirjoitettu miten kyseinen rakenne muodostetaan ja missä tilanteessa sitä käytetään. Teoriaa seuraavat tehtävät harjoittavat esitettyä ainesta hyvin atomistisella tavalla, perinteisillä aukko- ja käännöstehtävillä. Esimerkiksi kun kielioppiasiana on s- ja of -genetiivin käyttö, on tehtäväksiannoissa mainittu: ”Kirjoita suomennosta vastaava s-genetiivi” ja toisessa tehtävässä: ”Kirjoita suomennosta vastaavat of-rakenteet”. Lopuksi on edistyneemmille oppilaille tarkoitettu Plus-tehtävä, jossa pyydetään oppilasta kääntämään suomenkielinen teksti englanniksi tai kirjoittamaan rakenteita sisältäviä omia lauseita vihkoon.
Juuri kieliopin esittämis- ja harjoitustapa oli ehkä suurin pettymys uudessa sarjassa. ”Grammar talk” –tehtävät antavat malleja suullisten rakenteiden käyttämiseen ja EHT-malli sinänsä on selkeä ja oppilaat ovat siihen tottuneet, mutta jos opettaja haluaa antaa oppilailleen englanninkielen rakenteiden oivaltamisen ilon, hän joutuu suunnittelemaan rakenteiden opettamisen ja tehtävät itse. Mikäli oppilaat alkaisivat tunnistaa ja päätellä kielen rakenteita itse, voisi se edesauttaa heidän oppimistaan enemmän kuin mekaaninen harjoittelu ja myös herättää kiinnostuksen siihen, miten kieli rakentuu ja toimii.
Opettajan on opetusta suunnitellessaan muistettava käyttää kaikilla oppilailla Plus-tehtäviä. Jos hän käyttää niitä vain ylöspäin eriyttämiseen, käy niin, että vain edistyneemmät oppilaat harjoittelevat kielen vapaampaa tuottamista. Olisin kaivannut kirjoihin myös enemmän tehtäviä, joissa oppilaat voivat toimia tai leikkiä ja käyttää luovuuttaan pelkän kirjoittamisen ja puhumisen sijaan. Esimerkiksi ongelmanratkaisua tai vuoropuhelutehtäviä todellisuutta simuloivassa tilanteessa, roolien käyttämistä ja draamaa, pelejä esimerkiksi kielioppitehtäviin, kertomisen harjoittelua jne. Toki opettaja itse tekee aina viime kädessä valinnat, miten asioita opettaa ja mitä tehtäviä oppimateriaalista käyttää. Opettajanoppaiden tai omien arkistojen kätköistä löytyy varmaankin monipuolista materiaalia tunteja elävöittämään, mutta lisämateriaalin etsimisestä ja soveltamisesta seuraa aina ylimääräistä työtä ja se lisää tuntien suunnitteluun kuluvaa aikaa. Spotlight onnistuu kuitenkin kokonaisuutena tuomaan uusia tekstejä ja paljon harjoitusta yläkoulun englanninkielen tunneille.
LÄHTEET
Mika Haapala, Raija Kangaspunta, Eero Lehtonen, Jyrki Peuraniemi, Leena Semi, Paul Westlake: Spotlight 8. Sights and sounds textbook ja workbook. SanomaPro. 2012.